Uhkaavat tekijät

Saaristomeri ja rehevöityminen

Saaristomeri on herkkä: sen keskisyvyys on vain 23 metriä, vettä on vähän ja sekin vaihtuu hitaasti; koko Itämeren veden vaihtuminen vie noin 30 vuotta. Veteen joutuneet vieraat ja haitalliset aineet sekä liialliset ravinteet vaikuttavat pitkään.  

Saaristomeren suurin ongelma on rehevöityminen. Se tarkoittaa, että veteen joutuu ihmisen toiminnan seurauksena liikaa fosforia (P) ja typpeä (N), jotka ovat ravinnetta leville ja tekevät merestä kuin ylensyöneen. Liiallisten ravinteiden vuoksi olosuhteet muuttuvat – sinilevä ja rihmalevät viihtyvät mainiosti, mutta muun muassa rakkolevä kärsii. Levistä sameneva vesi uhkaa meren virkistys-, matkailu- ja elinkeinokäyttöä sekä monia eliölajeja.

Ravinteet ovat pääosin peräisin maataloudesta (lannoitteista, karjatalouden lietteistä), puhdistamattomista jätevesistä (viemäriverkostoon kuulumattomat talot, teollisuus), veneilystä ja kalankasvatuksesta. Näitä ravinteiden lähteitä kutsutaan kuormittajiksi, ja ne jaetaan usein vielä kahteen ryhmään: piste- ja hajakuormittajiin. Pistekuormittajat ovat selkeästi yhdessä kohteessa toimivia laitoksia, kuten teollisuuslaitoksia, jäteveden puhdistamoita tai kalankasvatuslaitoksia. Hajakuormitus on puolestaan lukemattomissa pisteissä syntyvää "pienten purojen" kuormitusta, kuten viemäriverkostoon kuulumattomien alueiden jätevesiä, maa- ja metsätalouden valumia esim. liiallisen ojittamisen vuoksi tai lannoittamisen vuoksi, tai liikenteen typpipäästöjä.

Mereen tulevien lisäravinteiden ansiosta pienenpienten planktoneliöiden määrä lisääntyy – toki, kun ruokaa on! Kun kasviplanktonia syövä eläinplankton runsastuu, niin myös eläinplanktonia syövien kalojen määrä lisääntyy. Kuollessaan nämä kaikki vajoavat pohjaan ja hajoamisprosessi vaatii yhä enemmän happea. Pohjien happi saattaakin käydä vähiin tai loppua kokonaan. Happikato vaikuttaa pohjien ja syvien vesien lajistoon siten, että ainoastaan erittäin harvat, vähähappisia olosuhteita kestävät lajit säilyvät. 

Saaristomeri ja vaaralliset aineet

Toinen Saaristomerta koskettava uhka on vaaralliset aineet eli kemikaalit, öljyt ja raskasmetallit. Huolestuttavaa on se, että nämä haitalliset aineet hajoavat hitaasti ja rikastuvat ravintoketjuissa. Ympäristömyrkyt kertyvät eliöihin, jotka niitä ruokansa mukana syövät, ja mitä ylemmäs ravintoketjussa noustaan, sitä suurempi pitoisuus eliöllä on myrkkyä elimistössään. Ihminen on ravintoketjun huipulla.

Haitallisilla aineilla on monenlaisia ja suurelta osin myös tuntemattomia vaikutuksia eliöiden toimintaan. Tunnetuimpia ovat vaikutukset lisääntymiskykyyn, sikiönkehitykseen ja vastustuskykyyn sekä syöpäaltistavuus.

Saaristomeri on erittäin haavoittuvainen vaarallisten aineiden, eritoten öljyn kuljetusonnettomuuksille: onnettomuuden sattuessa sen rikkonaisia rantaviivoja on hyvin vaikea suojella. Valtaosa vaarallisten aineiden kuormituksesta Saaristomereen tulee kuitenkin onnettomuuksien sijaan jatkuvista ja hajanaisista päästöistä, jotka kytkeytyvät kaikkeen tuotantoon, kulutukseen ja kuljetuksiin.

Saaristomeri ja elinympäristöjen muutokset

Kolmas Saaristomeren ympäristön uhka on ihmisen toiminnasta – rakentamisesta, liikenteestä, alueiden käytöstä – aiheutuva elinympäristöjen muutos. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana Saaristomeren luontotyypit ja kasvien esiintyminen on muuttunut huomattavasti elinkeinorakenteen muutosten ja niin pysyvään kuin vapaa-ajan asutukseenkin liittyvän maankäytön myötä.

Maisemien, luontotyyppien ja kasvillisuuden muutokset kytkeytyvät usein lukuisiin kulttuurisiin ja taloudellisiin taustoihin: perinneympäristöjen runsaat lajistot ja niiden vaaliminen on tärkeää, mutta toisaalta saaristolainen saattaa kokea joutuvansa asuttamaan ulkoilmamuseota, jossa nykyaikaiset elinkeinot ja elämäntavat eivät ole mahdollisia. Harkitusti suunniteltu rakentaminen ja suojeleminen edistävät niin ympäristön, talouden kuin yhteisönkin kannalta kestävää kehitystä ja saariston elinvoimaa.


Katso, miten voit olla mukana muutosaallossa!