Perustietoa Symbiosiksesta

SYMBIOSIS+FINAL+LÄHIKUVALLA

Symbiosis

Symbiosis on taiteilija Stefan Lindforsin suunnittelema ja hänen lahjoituksensa Saaristomeren suojeluun. Turun kaupunki on osoittanut Symbiosikselle edustavan paikan Suomen Joutsenen kupeessa, Aurajoen läntisellä rannalla.

Symbiosis paljastettiin Turun Itämeri-päivien aikana 3.6.2014 Forum Marinumissa.

Stefan Lindforsin ajatuksena on herättää ihmiset yhteistyöhön meren kanssa, suojelemaan ainutlaatuista Saaristomerta. Myös teos itsessään kuvaa Lindforsin ajatusta: Symbiosis on ulkonäöltään yhdistelmä saariston tunnusomaisimpia luontokappaleita, kalaa ja lintua sekä merta. Nimi Symbiosis merkitsee yhteiseloa ja keskinäistä vuorovaikutusta, josta hyötyvät kaikki osapuolet. Nimikoitu laatta on merkki yhteisestä suojelusitoumuksesta. Taiteilija itse on ilahtunut teoksen saamasta vastaanotosta.

- Halusin luoda veistoksen jossa lahjoittajat olisivat aidosti osaa teoksen taiteellista kokonaisuutta, eikä ainoastaan "kylttirivinä" patsaan kivijalassa. En tosin kuvitellut että näin moni suomalainen olisi kiinnostunut osoittamaan huolensa meremme hyvinvoinnista. Hyvä näin, koska ihminen on sairaan meren ainoa toivo, hän sanoo.

Symbiosis-teoksen pinta koostuu haponkestävistä teräslaatoista, joihin hitsataan lahjoittajan - yksityishenkilön, yrityksen ja yhteisön - nimi. Tavoitteena on kerätä noin 3500 nimilaattaa, jotka nimikoidaan ja kiinnitetään teoksen pintaan. Symbiosiksen tuhannes laatta hitsattiin teokseen 13.10.2015. Tuohon päivään mennessä teos oli tuottanut noin 100 000 euroa Saaristomeren Suojelurahastolle. Teoksen rakennuskulut ovat olleet noin 35 000 euroa, jotka jaotellaan usealle eri toimikaudelle.

Symbiosiksen tuotto ohjataan Saaristomeren Suojelurahaston kautta konkreettisiin Saaristomeren suojelutoimiin.

Saaristomeren Suojelurahaston rahoittamista hankkeista voit lukea lisää täältä.

Outokumpu Oyj lahjoitti Symbiosiksen teräslevymateriaalit. Suomen Vesileikkaus Oy on lahjoittanut laattojen leikkaamisen ja LMP-Merkkaus Oy tekee laatojen nimikoinnin talkoohintaan. Symbiosis-kampanjan julkistamisessa ja markkinoinnissa ovat mukana lahjoituksin yritykset ja mediat, joiden tunnukset ovat näillä sivuilla.