Airisto - liettynyt helmemme

Vielä 1950-luvulla Turun kaupungin satamalaitoksen ruoppausmassat oli läjitetty maalle täyttämällä Pikisaaren ja Hirvensalon välistä kannasta. Suuret massamäärät alkoivat kiinnittää yleistä huomiota vasta kun niitä alettiin viedä pohjoiselle Airistolle, aluksi Kuuvan edustalle ja sittemmin Rajakarin ja Vepsän väliseen syvänteeseen.

Meriläjityksiä on pidetty välttämättöminä taloudellisista syistä, mutta niitä ovat leimanneet erilaiset Airiston luonnolle aiheutuneet ongelmat. Näitä on syntynyt paitsi itse läjitysmassoista sekä niiden mukana kulkeutuvista ravinteista ja ympäristömyrkyistä, myös läjityspaikkojen sopimattomuudesta ja puutteellisesta lupaehtojen noudattamisestakin. Läjitysten tunnetuimpia seurauksia on ollut rantavesien liejuuntuminen, joka on mm. pienentänyt silakan lisääntymiseen soveltuvien pohjien pinta-alaa ja siten heikentänyt kalantuotannon edellytyksiä Airistolla, joka oli aikoinaan maamme tuottoisimpia silakkavesiä. Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kaikuluotauksissa myös ilmeni, että Airistolta Naantaliin johtava laivaväylä on madaltunut kymmenellä metrillä merikartan osoittamasta yli 40 metrin syvyydestä (Vesitalous 4/2006). Nämä esimerkit osoittavat, että hienojakoisen aineksen hallinta voimakkaasti virtaavassa ja laiva-aallokon huuhtomassa vesiympäristössä on mahdotonta.

Seilin kenttäasema, virallisen nimensä velvoittamana, on v.1964 perustamistaan alkaen seurannut Saaristomeren tilaa säännöllisesti eri menetelmin. Tutkitulla ajanjaksolla Airiston alue on ollut laajan muutoksen kohteena, ja tulee olemaan edelleenkin. Vaikka sataman läjitystoimintaa ei olisi tapahtunut, olisi merialueemme silti muuttunut, ja vaikka läjitys nyt lopetettaisiin niin sekä jo läjitetyt massat että muu ympäristön muuttuminen tulevat edelleen vaikuttamaan Airiston tilaan. Ruoppausjätteen sijoittamista mereen ei voi missään olosuhteissa pitää ekologisesti ja eettisesti kestävänä menettelynä, mutta tätä vaihtoehtoa harkittaessa on syytä tuntea merialueen nykytila ja tiedostaa ne tekijät, jotka meren tilaan vaikuttavat yhdessä ja erikseen myös tulevaisuudessa.

Rehevöitynyt merialue

Tunnetuin Airiston alueen ekologista nykytilaa kuvaava termi on rehevöityminen. Rehevöityminen alkoi samoihin aikoihin kuin vesijohtoverkostojen rakentaminen 1900-luvun alussa, joten vesivessojen käyttöönotto on ilmeisesti ollut ensimmäisenä syynä Airistonkin rehevöitymiskehityksessä (Biogeosciences 15/2018). Rehevöitymistä voidaan mitata monin keinoin, yksi niistä on määrittää pohjan sedimentissä elävien eläinten (mm. katkojen, simpukoiden ja hyönteistoukkien) määrä ja lajikoostumus. Perusajatuksena mittaustavassa on tuttu ilmaisu ’Olet sitä mitä syöt’ sillä pohjaeläinten yhteisökoostumusta säätelee yläpuolisesta vesikerroksesta vajoava kuollut orgaaninen aines, joka toimii ravintona pohjan eliöstölle, ja siten kuvaa yläpuolisen vesimassan vointia. Nykyisin Airiston pohjaeläimistöä luonnehtivat lajiston köyhyys, paikoin rehevöitymisestä aiheutunut biomassan kasvu ja paikoin täydellisen happikadon seurauksena syntyneet elottomat pohjat. Ravinnekuormituksen ohella rantojen ja matalien pohjien liejuuntuminen on edistänyt järviruokokasvustojen laajentumista ja suosinut särkikalojen runsastumista, koska tiheän ruovikon suojissa näiden lisääntyminen onnistuu hyvin. Särki ja sen sukuiset lajit sopeutuvat reheville vesialueille myös tehokkaan ravinnonkäyttötapansa vuoksi, sillä ne pystyvät käyttämään pohjalle kertyvää kasvimassaa ravintonaan, jos pohjaeläimiä ei ole saatavilla. Samasta tilanteesta ovat hyötyneet särjen lisäksi myös muut opportunistiset kalalajit kuten pasuri ja lahna, jotka ovat nykyään runsaslukuisimpia kalalajeja Airiston vesissä. Tätä muutosta ylläpitää Itämeren nykyinen makeutumiskehitys, mutta siihen vaikuttavat merkittävästi kaikki paikalliset toimet kuten jätevesipäästöt ja meriläjitykset, joissa pohjasedimentin mukana kuljetetaan suuria määriä ravinteita Aurajoen suulta ulommas Airistolle.

Ilmasto muuttuu

Toinen merkittävästi Airiston tilaan vaikuttava, nykyisin jo suurenkin yleisön tuntema ilmiö, on ilmaston lämpeneminen. Lämpötilan noustessa kiihtyvät biologiset ilmiöt ja esimerkiksi sinilevien massaesiintymät yleistyvät. Eliöstössä pienikokoiset ja nopeakasvuiset, ns. opportunistiset lajit lisääntyvät aiheuttaen rehevöitymisestä kertovien ilmiöiden runsastumisen; vedet samenevat, pohjien happikadot lisääntyvät ja suurikokoiset, pitkäikäiset levät kuten rakkolevä, taantuvat. Ilmastonmuutoksen ennustetuista seurauksista on jo nähty sademäärien kasvu pohjoisella Itämeren valuma-alueella. Ilmiön tuloksena on ollut ravinteiden lisääntynyt huuhtoutuminen mereen, ja koska edelleen olemme korkeiden virtaamien tasolla, myös Airistolle laskevien jokien vesissä ovat ravinnekuormat nousseet. Yksi kiusallisimmista ilmastonmuutoksen tuliaisista on säiden ennustettavuuden heikkeneminen. Myrskyt, vedenpinnan koekeusvaihtelut ja pitkät kuivat kaudet, sekä tuulten mahdolliset muutokset tulevat kaikki aiheuttamaan odottamattomia muutoksia ympäristössämme. Tähän ei sovi lisätä enää ylimääräisiä, ihmisen aiheuttamia kuormitustekijöitä.

Syvänteillä oma merkityksensä vesistössä

Vaikka ruoppausmassat eivät sisältäisikään haitallisia yhdisteitä, on niiden sijoittaminen meren syvänteisiin arveluttavaa myös muista syistä. Airiston allas on matala, sen teoreettisesta tilavuudesta yli puolet sijaitsee syvyysvyöhykkeellä 0-20 metriä. Altaan mataluuden vuoksi Airisto on muun Itämeren tapaan herkkä ilmastomuutoksen aiheuttamalle lämpenemiselle, jota jo nyt on havaittu myös Airiston vesissä. Altaan syvänteillä on lämpenemisen kannalta oma merkityksensä, sillä mitä matalampi allas on, sitä nopeammin siinä ilmakehän lämpövaikutus tuntuu. Syvänteet vaikuttavat vesistön lämpötalouteen toimimalla sekä lämmön varaajina että luovuttajina ja koko vesistö puolestaan vaikuttaa paikallisiin sääoloihin myös läheisillä maa-alueilla.

Meressä syvänteet muodostavat oman tärkeän habitaattinsa eläinlajeille, sillä tiettyjä lämpötila- ja suolapitoisuusolosuhteita vaativat lajit voivat Itämeren pohjoisosassa esiintyä vain syvillä vesialueilla. Monet Airistolla elävät lajit myös vaeltavat vuodenaikojen mukaan matalien ja syvien alueiden välillä, sillä molempia tarvitaan elinkierron eri vaiheissa. Esimerkiksi lämmintä vettä suosiva kuha hakeutuu syvänteisiin talvehtimaan, koska syvänteissä lämpötila on syksyllä pitkään korkeampi kuin matalassa vedessä; kylmää vettä vaativille lohikaloille puolestaan syvänteet ovat välttämättömiä kesäkaudella, jolloin pintavedet ovat niille liian lämpimiä. Airiston keskisyvänteessä virtaukset ovat voimakkaita eivätkä ne tarjoa riittävän rauhallista ympäristöä esimerkiksi kalojen talvehtimiseen, koska talvikautena kalan on säästettävä energiavarojaan muihin tarkoituksiin kuin uimiseen tai paikallaan pysymiseen. Syvänteitä täyttämällä hävitetään vesistöstä monille lajeille välttämättömiä elinympäristöjä, mikä johtaa vedenalaisten habitaattien yksipuolistumiseen, lajiston köyhtymiseen ja vesiluonnon monimuotoisuuden vähenemiseen.

Seurantaa tarvitaan

Vaikka edellä esitettyjen tutkimustulosten perusteella Turun satamaa voikin nyt onnitella tekemästään merkittävästä suunnan muutoksesta läjitysmassojen loppusijoituspaikan suhteen, on muistettava, että tehty päätös ei lopeta Airistolle jo sijoitettujen massojen ympäristövaikutuksia vielä pitkään aikaan. Siksi on perusteltua, että Turun satama ylläpitää läjitysvaikutusten seurantaa jatkossakin. Samalla viranomaistahojen tutkimuksellista seurantaa on kohdistettava myös muihin Airiston ympäristön tilaa muokkaaviin muutospaineisiin kuten ilmastonmuutoksen aiheuttaman jokivalumien lisääntymisestä seuraavaan ravinnekuorman ja rehevöitymisen kasvuun. Mikään muu kuin muutos ei Airistonkaan tapauksessa ole pysyvää, mutta jos käytettävissä on riittävästi tutkimustietoa, jota käytetään myös päätöksenteossa, selviämme muutoksista kivuttomammin. Pallo on nyt Turun kaupungilla.

Jari Hänninen toimii Saaristomeren Suojelurahaston hoitokunnan jäsenenä sekä Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtajana Turun yliopistossa.

Palaa otsikoihin